Liedon vihreiden kuntavaaliohjelma 2021

>>> Tutustu myös kuntavaaliehdokkaisiimme!

Kuntavaaliohjelma 2021 selkokielellä

Kuntavaaliohjelma 2021 englanniksi: Lieto Greens’ Municipal Election Programme 2021

Kutavaaliohjelma 2021 ruotsiksi:De Grönas kommunalvalsprogram i Lundo

 

1. Elinvoimainen ja yhdenvertainen kunta

Liedon tulee olla viihtyisä kunta kaikenikäisille. Koronapandemia on kuormittanut Liedonkin peruspalveluita ja hyvinvointivelkaa on kertynyt. Ennaltaehkäiseviin palveluihin ja mm. matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin panostaminen kannattaa. Omaishoidon tuen riittävyyteen sekä myöntökriteerien ajanmukaisuuteen on kiinnittettävä huomiota.

Varmistetaan, että jokainen lietolainen voi käyttää kunnan palveluita ja osallistua päätöksentekoon yhdenvertaisesti, riippumatta esimerkiksi kotikylästään, taustastaan tai ominaisuuksistaan. Parannetaan tiedotusta ja osallistetaan kuntalaisia valmisteluun hyvissä ajoin ennen päätöksentekoa. Sitoudutaan läpinäkyvyyteen ja sidonnaisuuksien julkituomiseen.


2. Laadukas koulutus ja varhaiskasvatus

Koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat on saatava kuntoon viipymättä, lasten ja henkilökunnan terveyden on oltava etusijalla. Uudisrakentamisessa tulisi suosia elinkaariajattelua ja kotimaisia puumateriaaleja. Ryhmäkoot on saatava riittävän pieniksi, jotta kuntataloutta ei sopeutettaisi oppilaiden hyvinvoinnin kustannuksella. Oppilashuollon resurssit on turvattava ja jatkuvuuteen kiinnitettävä huomiota. Toimijoiden välistä yhteistyötä on kehitettävä.

Nuorten arkeen turvaverkkoa luovat riittävät resurssit ja oikein kohdennetut palvelut niin etsivässä nuorisotyössä kuin vapaa-ajan toiminnassa. Koulutyön tasapainoksi jokaisella lapsella on oikeus mielekkääseen harrastukseen, perheen tulotasosta riippumatta.


3. Luontoarvojen ja ympäristön arvostaminen

Koronapandemia nosti suomalaisen lähiluonnon ja ympäristön arvostuksen uudelle tasolle – jolla haluamme sen myös säilyvän. Lähimetsät ovat kuntalaisille hyvinvoinnin lähde ja niiden suojelu tärkeä keino luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Ilmastonmuutosta torjutaan myös kuntatasolla. Siksi meidän tulee Liedossakin panostaa toimivaan joukkoliikenteeseen, energiatehokkuuteen sekä vastuulliseen ja ekologiseen ruokaan. Kunnianhimoiset hiilineutraaliustavoitteet ovat nykyään vetovoimatekijä myös yrityksille. Riittävä tonttitarjonta on vain yksi osatekijä yritysmyönteisyydessä.


4. Hyvinvointia liikunnasta ja kulttuurista

Liikunta ja kulttuuri luovat hyvinvointia ikään katsomatta. Lähiliikuntapaikkojen ja ulkoilualueiden ylläpidosta tulee huolehtia yhdessä yhdistysten kanssa. Nostetaan luonnonvesien virkistyskäyttö entistä paremmin esiin ja saavutettaviksi.

Kuntatalouden ahdingosta huolimatta myös elinvoimaista kulttuuria on pidettävä yllä. Panostetaan kulttuuripalveluihin kaikkialla kunnassa, yhteistyössä kuntalaisten ja paikallisten yhdistysten kanssa.

Tutustu myös kuntavaaliehdokkaisiimme!